Ensimmäinen opetusviikko alkoi 7.9.2015 ja maanantaina oli kolme luokkaa ja patistus puhuvaan englantiin alkoi. Kukuneen viikon aikana opin ainakin itse paljon. Mukava, mielestäni myös haastava, opettajakokemukseni on alkanut. Projekti muotoitui alkutunnustelujen jälkeen niin, että opetetustunnin nimi on 'International cultural class' ja saan suhteellisen vapaasti päättää sen oppituntisisällöt, mutta peilautan niitä paikallisilla opettajilla. Ensimmäinen viikko kuluu omaesittelyn parissa ja oppilaat täyttävät ensin heidän omaesittelyn kirjallisena ja alamme oppilasesittelyt niiden pohjalta seuraavalla viikolla. Koulu on ottanut minun kovin kivaasti sisään samoin oppilaat ja tervehdimme ja vaihdamme kuulumisia myös koulun käytävillä. Saan 2-3 viikkoa pitää avustajia luokassa ja he auttavat ryhmäorganisoinnissa ja tekevät hieman kiinankielen käännöstä puheistani. Täysin poikkeavana meidän kouluarkeen on, että oppilaat tekevät välituntisiivousta omalla vastuualueellaan. Lattiat mopataan ja roskikset tyhjätään sekä pihakasvit pidetään hyvässä ryhdissä oppilasvoimin. Tiedusteliln myös paikallisista lukukausimaksuista ja tällaisessa julkisessa koulussa ne ovat 10 000 NTD luokkaa ja yksityisessä koulussa 30 000 - 50 000 NTD lukukaudelta. Syyslukukausi ajoittuu täällää syyskuun alusta tammikuun puoleen väliin ja kevätlukukausi helmikuun puolesta kesäkuun loppuun ja molemmat lukukaudet ovat siis maksullisia. Kysyin opettajan palkkaa ja englanninkielen opettaja joka tekee 18 opetustuntia viikossa tienaa noin 50 000 NTD kuukaudessa. Opetuksen valmistelutunneista ei makseta palkkaa. Kouluruoka tarjoillaan luokissa ja sen hinta 35 - 40 NTD/annos. Oppilailla ja opettajilla oma 'lunch box' minne ruoka kerätään tarjoiluastioista. Mielestäni kouluruoka tuodaan kouluun eli koulussa ei ole keittiötä. Ruokatähteiden keruussa ollaan tarkkoja myös täällä, että vältytyään torakka vierailijoilta sisätiloissa. Viikolla pankkiseikkailuni sai kakkososan ja opettaja ystäväni tuli pankkiin tulkkaamaan tarvettani saada e-asiointi tunnukset edellisellä viikolla avaamaan pankkitiliini (A). Pankissa selvitettiin minulle muutamaankin kertaan, että avaamani pankkitili (A) on paikallisia rahatalletuksia varten ja tilillä voi olla vain NTD ja tarvitsen toisen pankkitilin (B), jos haluan tehdä tilisiirron erivaluuttaiselta pankkitililtä sinne. Tältä uudelta tilitä (B) voin siirtää rahaa (valuuttavaihtokustannuta vastaan) paikalliselle tililleni (A). Wow, sen verran uusi juttu tämä, että tulkki oli kyllä välttämätön asian hahmottamiseen. Suur kiitos Leaya (Chin Jung) englanninkielen opettaja Sinsing Junior High Scool, joka toimi tulkkinani ja ihanan maanantailounaan seuralaisena. Oli myös ihastuttavaa tavata nänen äitinsä ja taiteilija tätinsä ja piipahtaa pikaisesti heidän kodissaan. Kävimme myös hakemassa minulle nimileimasimen materiaalit, jotta voin teettää leimasimen kauniista uudesta kiinalisesta nimestäni 唐葳華 (Tang Wei Hua). Viikonloppuun mahtui muuta mukavaa ja olin lauantaina ICYE culture festival tapahtumassa, Chun Shan Park kävelyllä ja illasta syömässä Meksikolaisessa ravintolassa Funkoo. Ravintola illallinen oli hauska moneltakin osin, mutta hulppeata oli tavata suomalinen Rita, joka opiskelee Master International Business täällä Tainan City, jo kolmatta vuottaan. Toisen lisän toi iltaan meksikolainen uusi vapaaehtoisystäväni Fernanda, jonka kanssa jouduimme molemmatkin toteamaan, että tämä 'Meksikolainen tortilla' oli kyllä kovin poikkeava sen alkuperäisestä mallistaan. Ruoka oli ravintolassa kovin maistuvaa, mutta toivottavasti tarina saa jatko-osan ja Fernanda opettaa meille kaikille kuinka se tortilla ihan oikeasti tehdään sillai Meksikolaisittain. Aivan mahtavaa, jos muitakin meksikolaisruokia saisi oppia siinä samalla. Sunnuntaina nautittiin pitkä lounas yhdessä isäntäperheen kanssa Candy (Pan Hui Ling) hänen äitinsä ja poikansa kanssa. Lounaan jälkeen lähdin Candyn kanssa elokuviin Scorched trials ja se oli kyllä pelottava. Limpparit ja makeat popparit vaarassa heilahtaa naapurin syliin ja niskaan säpsähdellessäni penkissä. Kevyt illallinen nautittiin samassa Shin Kong Mitsukoshi ostoskeskuksessa, minkä yhteydessä oli elokuvateatterikin, ja siinä samalla seurattiin luistelua opettelevia lapsia. Tullessa jätettiin auto parkkihallissa olevaan täysihoitoon eli lähtiessä se oli pesty sisältä ja ulkoa. Täyshoito oli kyllä hintavaa, mutta itseäni viehätti sen sijainti ososkeskuksen parkkihallissa ja lähtiessämme vain poimimme auton 'hoidosta'.Illasta menimme vielä minä, Candy ja hänen äitinsä uimaan ja saunomaan ja päätettiin kovin mukava viikko tähän rentoutukseen. Uimahalli, jossa käymme sulkee ovensa vasta 22:30 eli päivään saa mahtumaan kovin paljon eri aktiviteetteja. Kiitos! Xie xie! Minulla on kovin taipumusta katsella maailmaa vaaleanpunaisten lasien lävitse ja näen kovin paljon vain hyvää ja kaunista ympärilläni, mutta kyllä täällä on totisiakin asioita. Kuumetautia Dengue levittävät moskiitot ovat vakavasti otettava ja huomioitava vaara paikallisessa arjessa. Täällä eteläisessä Tainan City on tehty runsaasti moskiitto myrkytyksiä ja kaikki Tainan Cityssä tuoksuvat samalle, eli käytämme runsaasti moskiitto karkotteita toivoen, että moskiitot kiertävät meidät kaukaa. Mitään muuta ei ole tehtävissä kuin pyrkiä suojautumaan pistoilta ja oireiden ilmetessä hakeutua lääkäriin. Kohdallani uskon elämää uhkaavan suuremman vaaran olevan paikallisessa liikenteessä, mutta jotenkin vain luotto suurempaan päätäntään elämässä antaa arjelle kevyemmät puitteet 'kait se Tao tietää minne mua viä'. Arki pyörii täällä kovin kivasti ja pelko ei ole liiemmin havaittavissa. Toivon kuitenkin juuri nyt matkaa tänne suunnittelivien huomioivan myös kansainvälisessä mediassa olevat tiedoitteet The new York Times ja paikallisesti puhuttavat asiat Taipei Times. Xiexie!
0 Comments
Leave a Reply. |
Minä
Virva Talvikki Metsälä kiintopiste Aurinkolahti Helsinki Finland nyt Tainan City Taiwan. Arkistot
March 2016
Kategoriat |