Koulu alkaa maanantai 31.8.2015 ja koulun rehtori pitää puheen ja saan seurata toimintaa estraadilla ja minut myös esitellään kaikille koulun oppilaille. Viikko 36 menee vielä seuraillessa ja suositeltu koulussaoloaika on 8:00-16:00. Keskiviikkona 2.9.2015 saan tehdä koe-esittäytymisen englannin kielen opettajille ja tämä muutti sekä ryhditti oppilaille tehtävää ensimmäistä tuntia. Kuvasetissä on esittelyä myös koululounaasta. Koulussa vieraili myös dumbling tuote-esittelijä ja myyjä, mikä oli uutta minulle, mutta hyvältä maistui ja näytti kauppa käyvän opettajien kanssa. Viikon villein juttu oli paikallisen pankkitilin avaaminen ja pankkikortin saaminen. Viikon luksushetki oli pitkä lounas opettaja porukassa. Kuluneen viikon aktiviteetteina on ollut ilta uintia isäntäperhen Hui Ling kanssa ja hänen valitsemassa uimahallissa on kaksi saunaa Turkkilainen ja jotain sellaista meillepäin menevää puulaude-sisustuksen puitteissa, mutta kiuas puuttuu. Lämpö ohjataan jotenkin toisella tavalla tähän saunaan, mutta kyllä siellä ihan hiki tulee pintaan. Uima allas on kovin matala, että hukkumisvaaraa ei ole kun vesi ylettyy vain vyötärölle. Pituutta altaalla on 25 metriä ja useampi kaista uimareille. Lisäksi on poreileva allas, missä erilaisia vesihieronta pisteitä ja todella lämmin allas, mikä vastaa kuumaa kylpyä. Mukavaa, täytyy myöntää! Viikon muina aktiviteetteina olen käynyt hieman polkupyöräilemässä lähiymparistössä. Ja polkupyörällä pitää sukkeloida ajokaistoilla autojen ja skoottereiden seassa. Ja kyllä se jotenkin on niin villiä meininkiä, että suuremmissa käsissä on oma elämä. Vaikka liikennesäännöt on niin jokaisen oma arvaamaton tulkinta ja vain omatietoinen kääntymis tai pysähtymistarve näyttää olevan tapa säätää säännöt itselle sopivaksi. Mutta minä ja 'CD-levy valoinen' polkupyöräni sukkeloi ihan ok paikallisten mukana ja minun äkkinäiset kääntymistarpeet sulautuu kyllä tähän villiin liikenteeseen. Eli Insha’Allah tai Herran haltuun tai Taon virtaan usko suurempaan lienee parasta selviytymistä paikallisessa liikenteessä ja taidan ostaa vielä pari onnenamulettia lisää ihan vaan varmuuden vuoksi taskuuni ja polkupyörään killumaan. Viikonlopun kuvissa on vanhaa ja alkuperäistä Tainan City keskustaa postinumero 700 aluetta. Kapeita kujia ja kauppahalleja. Sukkeloimme kauan kangaskaupoissa ja täytyy sanoa, että jonkinlaista inspirointia alkoi taasen silläkin sektorilla. Oppaanani toimi Taiwan mentorini Moamoa ja nautimme myös teetä hänen hostellissaan. Muistakaa siis kysyä minulta hänen yhteystietoja jos kaipaatte pidempiaikaista ja kohtuuhintaista majapaikkaa täällä Tainan City, Taiwan -suosittelen. Kiva oli sukkeloida kapeilla kujilla ja tupsahtaa kauppa- ja ruokaryppäisiin. Lauantaina testasin myös paikallisen herkun ‘stinky tofu’ ja vahvahajuisten juustojen ystävänä tämäkään haju ei ollut minule syömisen este. Sunnuntaina isäntäperheeni vei minut autoajelulle ja ajelimme kohti vuoria maalaismaisemassa pysähtyen pieneen kylään lounaalle. Lounas oli todella maisuva ja kalakeitto oli ehkä parhainta mitä olen saanut. Jälleen sain uusia makuja ja nyt myös pieniä jokikaloja. Ainoastaan ruoka ei ollut maistuvaa vaan myös lounaspaikan tunnelma oli ihana rakkaudellinen ja suloinen. Paluumatkalla paljastuikin, että paikka oli isäntäperheeni kotikylä ja ravintolan pitäjä hänen lapsuuden tuttu. Se selittänee tuon ihanan ympäröivän suloisuuden ja rakkauden, mikä huokui ympärillämme. Tästä on ihana jatkaa seuraavaan viikkoon. Kiitos! Xiexie!
0 Comments
Leave a Reply. |
Minä
Virva Talvikki Metsälä kiintopiste Aurinkolahti Helsinki Finland nyt Tainan City Taiwan. Arkistot
March 2016
Kategoriat |