Koulu Viikolla 39 maanantaina oli koululla kirjakauppa, mistä itsekin löysin juttuja. Koulussa on viikottain aina jonkinlaista myyntiä. Itse olen koemaistellut dumpligeja niiden myyntiesittelyssä, sovitellut nahkakenkiä, tutkinut sateenvarjoja ja siis tällä viikolla olen ollut koulun käytävällä kirjakaupassa. Kauppiaat asettavat itsensä toimivasti koulun käytäville, missä on helppo käydä tutustumaan heidän tuotteisiin. Kouluviikko alkoi kovin poikkeavalla tavalla 21.9.2015, kun koulussa annetiin hälytys ja kaikkien tuli poistua koulun pihalle. Kyseessä oli varotoimi annetun maanjäristys uhan varalta. Mielestäni pieneen maanjäristykseen heräsin viikolla 37 kun sänky tärisi ja asunnon lähistöllä kun ei ole junarataa eikä raskasta liikennettä niin oletin sen olevan jotain aivan muuta, mutta paikallista eli maanjäristys. Tällä sijainnilla pienet maanjäristykset ovat arkea. Isoista ja mahdollisista uhista tiedotetaan ja koulussa oppilaiden toiminta hälytyksen jälkeen oli esimerkillistä katsottavaa. Muutoin kouluviikko kului edellisviikkon kaltaisesti ja loputkin oppilaat saivat tehdä esittelyn ja oppituntiin jäädessä aikaa he opettivat minulle kiinaa. Viikolla 39 sain myös lahjoja 'Teachers day' johdosta mitä juhlitaan 28. syyskuuta Confucius syntymäpäivänä. Koulu antoi minulle ihastuttavan teeastiaston 'Made in Taiwan' ja siitä liikutuin kovasti. Ihanana yllätyksenä oli kollegani minulle antama vedenpitävä reppu jossa mun lempparita eli sieniä ja tuotelogossa sopivasti pöllö, joka tuntuu seuraavan minua tällä reissulla useammassakin kohtaa. Ja ehdottomasti suloisin lahja oli 204 luokalta saamani kirjekuori, misså oli oppilaiden pienet ja ihanat viestit minulle. Xie xie YlellistäViikolla minulla oli kolme ylellistä hetkä ja yksi niistä heti maanantain lounaan muodossa. Menin työkollejan ja hänen perheensä kanssa Joda ravintola buffeeseen ja wow oli pitkät pöydät sushia ja Japanilaistyyppisiä juttuja pikkuannoksia ja keittoja. Lihaa sai paistatuttaa haluamallaan tavalla ja lämminruoka kupuja oli niin paljon, että kaikkiin ein edes kurkannut. Onneksi jälkiruoka nautitaan eri mahaan niin sain maistettua useamman eri kakun ja buddingin, mutta jäätelöallas oli pakko jättää väliin. Toinen luksussetti oli keskiviikko iltana kun pääsin konserttiin. Konsertin vetonaulana oli J.P. Jofre soittaen Argentinalaista tangoa bandoneonilla jousiorkisterin kanssa. Herkullisin yllätys oli, että ousiorkisteri soitti myos J. Sibeliuksen Impromptu for String ja tietty siitä oli päästävä sanomaan kiitokset. Nimmarit CDhen ja selfiet otettiin sitten konsertin päätyttyä. Sunnuntaina sain luksus lounaan ja prinsessa olo oli taattu vaikka ikämittäriini kilahtikin jo kovin vakuuttava luku. Moon festival ja super kuuKeskisyksyn juhlaa Moon festival juhlittiin pitkin viikkoa ihanien Moon cake leivosten parissa ja ne todella hyviä ja yllätyksellisiä sisällöiötään. Ja viikonloppuna niin lauantaina 26.9.2015 kuin sunnuntaina 27.9.2015 sain osallistua Moon festival juhlintaan ja se tapahtuu oman perheen parissa ja grillaten. Ensimmäinen BBQ juhla oli Candyn äidillä Pingtung City ja illasta ihailimme mahtavaa kuuta taivaalla. Toinen BBQ party oli täällä Tainan City ja kollegani Karen perheessä, illan kivana yllätyksenä oli hänen enonsa metalliverstas ja sain piipahtaa sinne kamerani kanssa metalli sorveja katsomaan. Tainan CityMaanantaina 21.9.2015 minut vietiin kylille ja kävelemään keskustan katuja. Tällä kadulla oli historia ja sen kovin kapea alkumuoto oli saanut muodonmuutoksen katuliikenteen kasvun vuoksi ja talot oli kuin leikattu pois tielevennyksen vuoksi. Osa törröttävistä betonirakenteiden raudoista oli vähemmän kauniita, mutta osittain tämä muutos oli teettänyt katutaidetta ja se antoi hienon säväyksen tälle vilkkaalle ja runsaasti ruokaravintolaita sijaitsevalle kadulle.
0 Comments
Leave a Reply. |
Minä
Virva Talvikki Metsälä kiintopiste Aurinkolahti Helsinki Finland nyt Tainan City Taiwan. Arkistot
March 2016
Kategoriat |