Kirje joulupukilleKouluviikko päätty joulupukin kirjeiden postitukseen lähipostissani. Ja täytyy myöntää, että olin kyllä helpottunut sen jälkeen. Kyllä Taiwan teinitkin taitavat jännittyä näistä joulupukki aioista ja oppitunnit ovat olleet osiltaan hyvin hektisiä ja luokan meltaso noussut hurjasti. Lähetimme luokittain yhteiskirjeen, missä toivoimme joulupukilta kirjettä/postikorttia tai viestiä tänne Tainan Municipal Sinsing Junior High School. Todella toivon, että saisimme sen meidän aidolta joulupukilta sieltä kaukaa Suomesta. TaatelikakkuOlen ystävystynyt läheisen Ranskalaishenkisen Ravintolan omistajan kanssa ja hänen kotileivonnaisten viehkeys innosti minut kysymään haluaisiko hän leipoa kanssani joitain suomalaiskakkuja. Hän innostui ja valitsin muutaman mutkattoman reseptin ja jouluteemaisesti tähän vuodenaikaan sopien. Taatelikakku oli ensimmäinen yhteinen leipomuksemme. Hän kertoi hankkineensa kaikki muut leivontaineet, mutta taateleita ei ollut löytänyt. Olin kummastunut, mutta sanoin, että yritän vielä itsekin löytää niitä. Kysyttyäni useammasta marketista ja saaden vain ihmettelyä vastineeksi tälle kummalliselle hedelmälle aloin pommittamaan tiedustelukysymyksiä paikalliseen tuttavapiiriini. Taateleita voi kuulemma tilata verkkokaupasta, mutta minä tarvitsin niitä seuraavaan päivään. Onneksi englanninkielen opettaja Stella auttoi minua ja googlaili paikkoja mistä taateleita voisi saada. Hän myös ehdotti, että 'voisinko käydä ostamassa niitä apteekista?’, taisin saada vinhan ilmeen kasvoilleni ja pökäytin suustani ‘tämä on kyllä uutta, meilläpäin niitä syödään maun takia’ tai jotain vastaavaa ja alettiin nauramaan ‘juu taitaa olla erikoista’ hän jatkaa. Mutta kyllä löytyi kauppa mistä lähdin niitä ostamaan ja oli ihanaa, että Stella soitti sinne etukäteen ja haluamani tuote löytyi heti astuttuani sisään liikkeeseen. Koin tämän raaka-aineen hieman kalliiksi kun taatelikakku taatelit saa suomessa alta pari euroa ja nyt pulitin pienestä pussillisesta taateleita melkein seitsemän euroa! Mutta ihmekkös toi kun tällaisia lääkeaineita laitetaan kakkuun näillänurkilla. Kakusta tuli maistuva ja niitä pyöräytellään parit vielä ennen joulua! Iloa! Amis alkuperäiseheimo perjantai illassa....Isäntäperheeni äiti ehdotti minulle perjantai-illan aktiviteetiksi iltaa Amis alkuperäiskansojen esittelyn ja heidän laulun parissa. Mahtavaa, että sanoin kyllä tälle tilaisuudelle sillä siitä muodostui viikon luksushetki hieno juhlatila, coctail naposteltavat, taideteokset ja musiikki esitys. Ihanaa, että minuun otettiin heti kontaktia tapahtuman järjestäjien toimesta ja sain myös todella hyvää englanninkielistä käännööstä esitelmöijen puheisiin ja ihanasti taustatietoa tapahtumasta. Sain kartuttaa tuttavapiiriäni uusilla ihastuttavilla tuttavuuksilla sekä kutsun heidän joulujuhlaansa. Kiitos! Xiexie! Kaoshiung porkkanalaatikko, joulutorttut, glögiLauantaina suuntasin kokkailutapaamiseen Kaoshiung. Siellä paikallinen ICYE ystävättereni Popo Yu organisoi work shoppia mm. Suomalainen joulu ja ruoka teemalla ja teimme testi kokkaukset porkkanalaatikolle ja joulutortuille paikallisesta valmistaikinasta ja IKEA hilloista sekä säädimme glögiä! Saimme lainata ystäväperheen keittiötä ja oli kivaa. Hieman erillaisia välineitä, mutta kuitenkin tarpeeksi samanlaiset sekä tarvittavat raaka-aineet löytyi. Täällä uunit mini koossa eli reseptin suhteita laskettiin testiin sopivaksi. Testailut meni suht petkeen, mutta liian vetinen hillo sottasi joulutorttujen näköä. Niiden maku ja glögi oli silti kovin tuttua settiä ja näillä mennään teema illassa. Kävimme vielä katsomassa varsinaisen toteutuspaikan ja wow oli siinä luksuskeittiö kerrakseen. Kyllä kannattaa sanoa kyllä ja päätyä tällaiseen hauskuuteen. Ystävättereni pyöräytti minut vielä night marketilla syömässä ja kivassa myyntitapahtumassa, jossa hänen ystävänsä oli myyntipaikallaan. Hauska kokoonpano erilaisuutta espanjalainen tyttö myymässä nahkakenkiä, yliopisto opiskelijoita myymässä terveys/lääke teetä ja ylkomaalaisten kirjailijoiden kokoonpano joita yhdisti yhteinen sijainti Taiwan ja halu kirjoittaa englanniksi. He olivat tehneet useamman painoksen yhdessä novellikokoelmana yhteisten kirjoitushetkiensä tuotteena. Pyykkäystä ja retkivalmistelutSunnuntaina avalmistelin itseni tulevaan lomaviikkoon sillä saan koulusta kahdeksan päivän yhtäjaksoisen vapaan ja tavoitteena kiertää Taiwanin itärannikko. Sain myös nauttia isäntäperheeni kanssa hampurilais lounaan, minkä jälkeen seurasimme oppilaitosten välistä kisaa Taiwanin perinne esitysten parissa. Lohikäärmeet ja Tiikerit tanssivat samoin tytöt ja pojat sekä rummut soi! Erittäin vaikuttavia olivat esitykset olivat narun ja hyrrien kanssa. Perheen äiti kertoi, että näitä perinnetaitoja opetetaan koulussa ja nuoret saadaan innostumaan niistä koulujen välisillä kilpailuilla. Mielestäni ajatus on loistava ja ihanaa että perinteet on saatu niputettua osaksi koulujärjestelmää.
0 Comments
Leave a Reply. |
Minä
Virva Talvikki Metsälä kiintopiste Aurinkolahti Helsinki Finland nyt Tainan City Taiwan. Arkistot
March 2016
Kategoriat |